Näytetään tekstit, joissa on tunniste spiderman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste spiderman. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Satunnainen kolmonen


Ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella jotain, koska kirjoittaminenhan on hauskaa! Tai no kuvapostaus tää taitaa enemmänkin olla, mutta kuitenniin. Tällä kertaa listailen jotain aivan satunnaisia top-3 juttuja, jotka eivät ole parhausjärjestyksessä. Lista on hieman erilainen, koska ajattelin valita toisenlaisia vaihtoehtoja sillä muutenhan jokainen lista olisi aina samanlainen. Sarjakuvien osalta oli aivan pakko pistää Alan Moore -kielto, koska muutenhan olisi tullut aika selviä valintoja. ;) Pelihistoriikki jatkuu kyllä ja siihen on tulossa uskoakseni paljon sisältöä!


Elokuvat



Trainspotting on säilynyt korkealla lempielokuvien listalla aina siitä asti, kun sen ensimmäisen kerran näin. Elokuvan on mielestäni ajaton ja sen sanoma tai pikemminkin idea hyvin kiinni tässäkin päivässä. Valinta on sinun.


Zack ja Miri puuhaa pornoo on hauska ja omituinen elokuva. Miksei kukaan ennen keksinyt, että pornoelokuvien kulisseissa näyttelijöillä voisi olla draamaa kaiken sen panemisen lisäksi?


Ole rahaongelmissa, avaa tutun posti ja päätä seurata kuolleelle miehelle tarkoitettuja ohjeita. Ongelmat ovat taattuja!

Oudoimmat elokuvat



Kellopeliappelsiini oli kirjana hyvin hankala lukea, kun joskus lukiossa koitin siitä kirjaesitelmää tehdä. Elokuvaa en ole katsonut loppuun asti, mutta eihän se absurdi maailmankuva siitä muuttunut.


Memento on hyvin uniikki teos, tai en ole ainakaan vastaavaan vielä törmännyt. Jos mielenkiintoa löytyy ja pää kestää katsoa elokuvan jonka viimeinen kohtaus on ensimmäinen, toiseksi viimeinen toinen jne. on tässä jotain mitä ihmetellä.


Mahdollisesti huonoin zombie-elokuva joka on tehty. Tarinassa ei ole päätä eikä häntää. Näyttelijöiden suoritukset ovat laiskoja ja tarina tuntuu tylsältä. Meh.

Korkkaamattomat leffat (=muoveissa tai katsomattomia)



En oikeastaan tiedä tästä mitään muuta kuin sen, että sitä on ollut työstämässä Akira Kurosawa. Ehkä se on hyvä, ehkä ei. Uskon, että pidän tästä.


Jo vuodenpäivät katsomattomana seissyt Perikato vain odottelee katsojaansa. Hitler on aina kiinnostanut ja siinä lieneekin syy miksi tämä on tullut ostettua. Kasvissyöjä ja koiranomistaja samassa; mikä voi mennä pieleen? ":D"


Joskus ammoisina aikoina pyysin ihmisiä listaamaan facebookissa elokuvia joissa päähenkilö tai tapahtumat liittyvät tavalla tai toisella sokeuteen. Rayn tiedän muusikkona, mutta mitään en henkilöstä itsestään tai hänen musiikistaan oikeastaan tiedä.

Soundtrackit



The Ocean on His Shoulders, Bioshock ykkösen erinomainen aloituskappale, joka jäi mieleen voimakkaasti ensimmäisestä kerrasta lähtien.


Dream is Collapsing, hyvin voimakas kappale jossa taustalla soivat jouset tuovat mukavasti dramaattisuutta.


Despicable Me, samannimisen elokuvan samanniminen tunnari. Letkeää pahismusiikkia. 

Viimeisimmät ostokset



Batman: The Animated Series (satunnaisia jaksoja)
Kokkolan Citymarketista sai muutaman jakson levyjä 3 egee per kappale joten pakkohan sitä oli ostaa parhaaksi luokiteltua Batman animaatiota. (Myöhemmin löysin netistä The Animated Series vol. 1 joka sisältää 28 jaksoa suomiteksteillä, ainoa harmittelun aihe on se, että kannet ovat ruotsiksi. Oh well.)


Ei oikeastaan mitään ihmeempiä selittelyjä. Olen vain halunnut nähdä tämän.


"It's like 'HEE HAW' with lasers!"

Juomat



Fanta Excotic tölkistä on vain parasta. Muovipullolimu ei ole koskaan ollut yhtä hyvää.


Maito - herrasmiehen valinta. Tummansinistä kahviin ja vaaleampaa ihan muuten vain.


Lasipullo-Kola on edelleen hip.

Softat


Meseä en ole käyttänyt pitkiin aikoihin ja tämän oikeastaan hankin siksi, että joidenkin ihmisten yhteydenpitoon tarvitsin joskus facebookchattia, mutten jaksanut olla naamakirjassa kirjautuneena. Tällä ohjelmalla selaan nopeasti sähköpostit, irkkaan, puhun skypessä, päivitän twitterin ja viestittelen muiden ihmisten kans. 


Vaikka en kauhean puhelias henkilö olekaan, niin skypellä se tulee tehtyä ilmaiseksi. Muutamien kavereiden kans tulee soiteltua aika usein.


Kyllä, käytän Windows Notepadia. Näppärästi tulee laitettua kaikki muistiin tai järjesteltyä ajatuksia, jos ei paperia ole lähellä.

Sarjat



Parempi kuin Simpsonit, imo.


Hahmokemia on hauskaa ja henkilöt ovat persoonallisia.


Meinasin kerran ostaa kirjakaupasta ihan kirjan tästä, mutta se sitten jääääi, kiinnostaisi kuitenkin. Tarina on kiehtova, miljöö kaunis ja hahmot vaikuttavia. Tyrion "The Imp" Lannister on paras!

Sarjakuvat






Kirjat/kirjoitelmat



 Laitetaan pennut tappelemaan keskenään ja saadaan amerikkalainen Battle Royale!


Otorin klaanin tarinat
Menin, otin ja luin. Oli hyvä!

Holvit
Jos et ole vielä lukenut, niin kokeilehan onneasi täällä.

Vieraillut sivustot



James Rolfen ja Mike Matein kotisivut. Materiaalia on laidasta laitaan ja on erittäin jännittävää seurata Jamesin elokuvauran kulkua.


Pääasiassa käytän tätä striimien seuraamiseen, mutta löytyyhän sieltä videot, blogi yms.


Armor Games
Aina on hyvä aika pelailla pelejä Armor Gamesissa! Suosittelen kokeilemaan Reincarnation-sarjaa!


Pelit




Bioshock 2 toimi erittäin hyvin ykkösen jälkeen. Ainoana miinuksena on se ettei aiempia tasoja pysty koluamaan uudestaan.


Pidin ykkösestä ja kakkonen on edelleen pelaamatta vaikka onkin asennettuna koneelle. Oikeastaan pidän koko sarjasta peleineen!


Rokkitähden kenties paras hiekkalaatikko. Länkkärit ja länkkäripelit on kivoja, 'nuff said!

Sankarit


Lepakkomies vain on aina ollut cool. Ensikosketus tähän viittasankariin tapahtui joskus skidinä, kun MTV3 esitti vuoden '66 camp-Batmania. Ei tarvinut äiteen paljoa huudella, kun ohjelma alkoi telkkarista. Sarjaa näytettiin ainakin wikipedian mukaan viimeksi vuosien 1998 ja 1999 kesinä.


Watchmenin Rorschach on hieman erilainen etsivä Batmaniin verrattuna, vai onko sittenkään? Brutaalin ulkokuoren alla on mies joka janoaa totuutta ja oikeutta -- hinnalla millä hyvänsä.


Ette olisi ehkä osanneet aavistaa tätä, mutta mielestäni Freddie sopii mukavasti tämän otsikon alle. Ukko teki hyvää musiikkia ja ei ihmeemmin mässäillyt julkisuuden valokeilassa.

Pahikset


Siitä asti, kun sain ensimmäisen Spider-Man sarjikseni ja näin Skorppionin, on se ollut yksi suosikkipahiksistani. On suuri vääryys ettei tätä hahmoa ole tuotu valkokankaalle yleisön nähtäväksi.


Tunnetuksi Bane tuli vuosien 1993-1994 luodussa Knightfall tarinassa jossa Bane murskasi Batmanin selän. Valkokankaalla tätä körilästä nähtiin ensimmäisen kerran elokuvassa Batman ja Robin jossa Bane kuvattiin mielettömänä lihaskimppuna. Uskon, että tuleva Dark Knight Rises kuitenkin korjaa mielikuvan tästä jättiläisestä.


Victor Fries tai tutummin Jäämies/Pakkasherra/Mr. Freeze, myös Mr. Zero, on yksi suosikkipahiksistani. Victor oli jo lapsena hyvin kiinnostunut kryotekniikasta ja hän tutkikin jäätymisen vaikutuksia jäädyttämällä kaikenlaisia pieneläimiä. Erään kahakan päätteeksi Victor putosi jonkinlaiseen pakkasnesteeseen mikä koitui miehen kohtaloksi - muttei pysyvästi. Vaurioita tuli kuitenkin sen verran, ettei herra kestä normaalilämpötiloja vaan joutuu koko ajan elelemään nollan miinusmerkkisellä puolella, tämä siis jos hän ei ole pukunsa sisällä. Mikä sitten tekee Pakkasherrasta erilaisen pahiksen? -Kenties se, että kaiken takana on tälläkin kertaa nainen. Friesin vaimolla Noralla on vaikea sairaus jonka vuoksi hänet on laitettu kylmäsäiliöön ettei sairaus pahenisi. Tämä sairaus on se asia jonka vuoksi Jäämies tekee rötöksiä; saadakseen rahaa ja löytääkseen parannuksen vaimonsa terveydentilaan.

Random


Intin villasukat
Ehkä parasta mitä intistä on sotilaspassin lisäksi käteen saanut.


Kokkola
Vaikka Kokkolassa tuleekin usein käytyä, ei sen sydämessä ole vieläkään tullut oikein seikkailtua. Jostain syystä tämän kaupungin raitilla on vain mukava käydä kävelemässä.


Gamecuben ohjain
Koska Se on edelleen hypettämisen arvoinen.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Minä kuplin, sinä kuplit, Tampere kuplii

Ehkä mää oikeasti jaksan kirjoittaa jotain sen sijaan, että teen  blogientryn yhdellä kuvalla ja tylysti sivuutan kaiken mitä tapahtui viikonloppuna.

Perjantaina menin siis Tampereelle ja matka kesti kokonaisuudessaan kolme tuntia, kuusi tuntia, jos paluumatkakin lasketaan. En ole varmaan koskaan päässyt näin vähillä tunneilla, jos olen jonnekin ollut menossa. Heräsin joskus seitsemän aikoihin, kävin suihkussa, pakkasin roinat (vaihtovaatteet, tabletti, mp3 + mikkihiiret) ja hyppäsin mutsin kyytiin joka kuskasi mut Kokkolan juna-asemalle.

Lähtö oli 11:53 ja olin määränpäässä 14:56. Äitee halus kiirehtiä, että kerkeän varmasti junaan ja oltiinkin Kokkolassa noin tunti etuajassa. Siinäpä sitten kruisailtiin pitkin wanhaa kaupunkia ja sieltä sitten junaan.

Junassa oli mukava matkustaa pitkästä aikaa. Mieskonnareilla oli "pappalakit" VR:n logolla varustettuna ja junaliputkin saa nykyään kätevästi kännykkään, olin positiivisesti yllättynyt.

Flat Cap aka. "pappalakki"
Mutta eihän matka ole mikään, jos ei siellä "mutkia" ole. Tai ei tuota ehkä voi mutkaksi sanoa, mutta kerronpahan kuitenkin. Lätkäbuumi oli vahvasti esillä ja monilla tuntui olevan kisapaitaa aina vauvasta vaariin. Joku mummeli oli meikäläisen paikalla, mutta koska oli niin paljon vapaita paikkoja niin menin sitten toisaalle istumaan. Puolessa välissä matkaa joku tuli häätämään meikäläisen ja päätin sitten puolestani laittaa "vahingon kiertämään", kun astelin vakavana em. mummelin luokse. "Moro, mulla olis paikka tossa ikkunan vieressä". Vanhus siirtyi viereiselle paikalle ja kuinka ollakaan, alkoi hän yhtäkkiä jutella meikäläiselle.

Mummo valitteli meikäläiselle kuinka suomenruotsalaiset ovat itsekkäitä kusipäitä ja kuinka nykynuoriso siirtelee junassa sen kamppeita minne sattuu. Sain myös kuulla kaiken maailman uhreiluseuroista ja peleistä joita se käy katsomassa ympäri suomea. Ja puhe -- se ei loppunut ollenkaan, sitä vain tuli ja tuli ja tuli.



Lauantaina sitten kävimme ystäväni kanssa tsekkaamassa Tampere Kuplii -tapahtuman ja olihan siellä ryysistä. Ihmiset olivat pukeutuneet näteiksi ja olihan siellä pari turriukkoakin - vai olikohan ne naisia? Iltapäivästä kävimme porukalla syömässä American Dinerissä (jota suosittelen lämpimästi) ja loppupäivä sitten oleskeltiin. Illasta Toy Story 3 joka oli ihan jepa.

Ette sitten varasta meikäläisen kuvaa!
Sunnuntaina lähdin kotio kolmen junalla ja Kokkolassa olin 17:56.
Oli ihan mukava reissu ja Tampere vaikuttaa aika nastalta kaupungilta. Sain myös matkamuiston joka koristaa nyt olohuonettani. Kiitokset Tamperelaisille, kun ette tarjonneet mustaamakkaraa!



sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Botten ja Hello Weenie.

"Mies menee lääkäriin. Valittaa masennusta, että elämä tuntuu karulta ja julmalta. Että hän tuntee olevansa yksin uhkaavassa maailmassa, edessä vain synkkiä pilviä ja sekasortoa. Tohtori sanoo: ”hoitokeino on helppo. Verraton klovni Pagliacci on kaupungissa tänään. Ota itseäsi niskasta kiinni ja mene katsomaan. Se piristää.” Mies pillahtaa itkuun. Sanoo: ”mutta, tohtori... minä olen Pagliacci.”
-Watchmen 1986, Spider-Man.

 18.11. Olis koululla avoin luento aiheesta masennus. Tuo kansamme perisairaus ja syksyn onneton lapsi. Ajattelin mennä kuuntelemaan, että mitä psykologi Raimo Lindbergillä on sanottavaa. Olen lukenut paljon aiheesta, mutta kertaus on opintojen äiti ja voihan aina uuttakin tietoa tulla julki. Ennen kaikkea on hyvä ymmärtää ihmisen toiminnan syitä, toimintaa itsessään sekä seurauksia. Lainaan erästä sanontaa; "Tieto lisää tuskaa, mutta tietämättömyys tuo pelkoa."

Eilen oli halloween joka on mielestäni ehkä yksi turhimmista juhlista, mutta antaa kuitenkin hyvän syyn hassutteluun ja juhlimiseen (mikäli siis sattuu suotuisalle päivälle). Suomessahan tätä ei niinkään juhlita tai ei ainakaan virallisesti juhlita. Elokuvista ja tv-sarjoista tutuksi tullut karkkien kerääminen suoritetaan rapakon takana juuri halloweenina, mutta täällä meillä päin se tehdään pääsiäisenä.

Kymysys lukijoille; Juhlitko Halloweenia? Mikäli kyllä niin miten?

Alun synkkyyden korjaan seuraavalla videolla jotenka nauttikaas! :--)



Frank out.