Jumalan kuolema

Seuraava merkintä sisältää rumia sanoja, elämän tarkoituksen parjaamista ja Jumalan olemassaolon kyseenalaistamista.

Koin eilen ahaa-elämyksen, kun pohdin elämän tarkoitusta. Kaikki tämä ajattelu sai alkunsa, kun katsoin pitkästä aikaa Matrix-trilogian viimeisen osan - Matrix Revolutionsin. Tai ehkä pitäisi sanoa, että seikkailin Wikipediassa ja eksyin Matrix Revolutionsin sivulle jossa sanottiin näin;

 "Matrix Revolutions on 5. marraskuuta 2003 ensi-iltansa saanut Matrix-trilogian kolmas ja viimeinen elokuva. Elokuva on yhdistelmä filosofiaa ja toimintaa kuten sen edeltäjätkin. Viimeisessä osassa etsitään vastauksia, jotka nousivat esille edellisessä elokuvassa Matrix Reloaded."

Yhdistelmä filosofiaa ja toimintaa, kuinka houkuttelevaa! En ole vähään aikaan katsonut Matrixia, joten ajattelin, että nyt olisi hyvä aika verestää muistia. Jossain merkinnässä olenkin tainnut jo mainita, että meitsillä on jonkin verran filosofista kirjallisuutta ja useissa niistä käsitellään tunnetuimpia filosofeja, mutta myös paljon filosofialle tärkeitä aiheita, kuten "äärettömyys", tieto, totuus, rakkaus, Jumala ja niin edelleen. David Papineaun kirjassa "Filosofia", on skeptismin alla kuva elokuvasta Matrix kuvatekstillä; "Matrix-elokuva  kertoo tulevaisuudesta, jossa koneet ovat vallanneet Maan. Ne pitävät ihmisiä hengityskoneissa samalla, kun supertietokone syöttää heille illusorisia kokemuksia. Kun elokuvan näkevät virtuaalitodellisuuteen sijoittuvan "toiminnan", heidän pitää muistaa, että heille näytetään vain vankina pidettyjen ihmisten kokemia harhoja." Matrixista taidetiin puhua myös Editan Odysseia -kirjasarjassa.

Kun ihminen haluaa tietää jotain, hän kysyy. Vastauksen saaminen puolestaan vaatii kysyttävältä tietoa kyseenomaisesta aiheesta. Kun kysymykseen on saatu vastaus niin ympyrä sulkeutuu ja kysymys tavallaan kuolee pois, siitä ei jää enää mitään mielekästä jäljelle, pelkästään vastaus - malli siitä, miten ongelma (kysymys) ratkaistaan. Kun ihmiseltä kysytään äärettömyyden määritelmää, elämän tarkoitusta tai kuolemanjälkeisestä elämästä, ei vastaus tunnu koskaan olevan monotoninen. Yksikään ihminen ei ole täysin samaa mieltä toisten kanssa. Yksi uskoo, että elämän tarkoitus löytyy Jumalasta, toinen puolestaan ajattelee ettei elämällä ole tarkoitusta, kolmas henkilö sanoo, että elämästä on tehtävä tarkoitus. Ja nyt siihen mitä eilen koin. Elämän tarkoitus on kysymys, jota koitetaan löyhästi perustella Jumalalla, karmalla ja kohtalolla. Ihminen koittaa perustella elämän tarkoituksen sekoittamalla jonkin yliluonnollisen voiman kuvioihin. Miksi ihminen sitten tekee niin? Luulen, että tarkoituksena on löytää jonkinlainen henkinen turva jonka varaan rakentaa omaa arvomaailmaa. Henkilökohtaisesti koen, että "Jumala" on vain olento jolle ihminen on antanut äärettömän määrän erilaisia attribuutteja tehden siitä yli-inhimillisen. Elämä on monimutkainen ja hämmästyttävä ilmiö jolla ei ole tarkoitusta tai päämäärää. Elävillä olennoilla, kuten ihmisillä kuitenkin voi olla tuntemus tarkoituksesta ja päämäärästä, toteuttakoot he siis sitä kuten parhaaksi tuntevat. Ja jos elämällä sitten onkin jokin tarkoitus, joka selviää kuoltuamme (eli kuoleman jälkeen onkin elämää), niin mitä tapahtuu? Synnytäänkö me tänne uudestaan, jotta voimme saattaa tehtävän päätökseen? Ha! Elämän tarkoitus on yhtä omituinen ja kyseenalainen, kuin se, että kysymme vanhemmiltamme syytä syntymäämme.

"No, se ei ole mitään kovin erikoista. Hmm, yritä olla kiva ihmisille, varo syömästä rasvaa, lue hyvä kirja silloin tällöin, kävele hieman, ja yritä elää rauhassa ja sopusoinnussa yhdessä kaikkien uskontojen ja kansojen edustajien kanssa" - Monthy Python ja Elämän tarkoitus

Toothpaste For Dinner

Kysymisen ja vastauksen ongelma

Huomenta vain kaikille taas pitkästä aikaa. Huomenna alkaa YO-kokeiden toinen osa, eli kirjallinen osuus. Olen kirjoittamassa nyt äidinkielen, filosofian, matematiikan ja terveystiedon. En aio arvioida menestystäni, koska yo-kokeet ovat kuin ostaisi sian säkissä - ei voi tietää, mitä sieltä paljastuu.

Joka tapauksessa, olen jo muutaman viikon pohtinut kysymisen tai oikeastaa kysymyksen ongelmaa. Jos kysyn "Mitä vesi on?", voin saada monenlaisia vastauksia. Hyvän vastauksen antaa tässä tapauksessa tiede: "Vesi on hapen ja vedyn kemiallinen yhdiste." Ainahan voi tarkentaa lisää, kuten vaikka millainen vesimolekyyli on ja havainnollistaa sitä kuvan avulla, mutta pelkistetty vastaus riittänee tällä kertaa.

Lady Justice (l. Justitia)

Noniin, nyt kun lämmittelykierros on saatu tehtyä niin siirrytään hankalempiin kysymyksiin; "Mitä on oikeus?" Oikeus - ehkä lakitiede tai jokin muu vastaava osaisi kertoa paremmin, mutta koska en ole lukenut tästä aihepiiristä sen tarkemmin, tyydyn esittämään oman vastaukseni. Aloitetaan huomioimalla, että lause rakentuu kysymyksestä MITÄ, verbistä olla ja substantiivista oikeus.

Jos sain edellisen kuulostamaan vaikealta, niin pysytään vain kysymyksessä, ilman suurempia analyyseja. Tällä viikolla, kyselin tätä samaista kysymystä usealta ihmiseltä ja vastaukset olivat erittäin mielenkiintoisia. Ikähaarukka oli 18-50 ja tässä muutamia vastauksia; "Oikeus on sitä, että kohdellaan kaikkia reilusti.", "Oikeus on sitä, että jos vedät jotakuta nekkuun niin se saa ansionsa mukaan." Ihmisillä tuntuu olevan jonkinlainen käsitys oikeudesta.

Kysyessäni tätä kysymystä, tunsin saavani vastauksia kysymykseen "Millainen on oikeudenmukaisuus". Vaikka tiedänkin, että oikeudenmukaisuus kuuluu kiinteästi oikeuteen, niin olin tyytymätön. Sain aivan toisen vastauksen siitä, mitä olin halunnut. Ja eihän kysymys sinänsä ollut edes niin vaikea! Saan tämän luultavasti kuulostamaan kovan luokan pilkun viilaamiselta, mutta vastaus oli silti mielestäni väärin.

Kysyin myös itseltäni "mitä on oikeus?" ja pohdinnan jälkeen en tiennyt vastausta. Koko käsite tuntuu kovin abstraktilta. Kaikilla kuitenkin tuntuu olevan käsitys siitä, mitä oikeus on, mutta eivät silti osaa vastata tähän kysymykseen. Ehkä oikeus on subjektiivinen tuntemus, en tiedä.

On ärsyttävää, kun kysymys jää avoimeksi, koska ainakin itselleni tulee tuntemus, etten tiedä sittenkään oikein mitään. Sokratesta pidettiin aikanaan maailman viisaimpana miehenä ja hän kommentoi titteliään yksinkertaisesti "Tiedän, etten tiedä mitään." Saattaa kuulostaa hassulta, mutta sattuikohan Sokrateskin aikoinaan kokemaan tämänkaltaisen ongelman?

Tällaiseen.. hajanaiseen tunnelmaan jätän teidät tällä kertaa ja.. teekutsut ovat taas jonkin ajan päästä.

Miesten miettehiä II

Pitkästä aikaa aion kirjoittaa jotain hieman mietteliäämpää.

Tällä hetkellä televisiosta tulee Huomenta Suomi jossa eräs filosofian professori (jonka nimeä en huomannut laittaa muistiin) käsittelee lasten pelkoja. Tutkimusten mukaan lapset pelkäävät testejä, pistoksia, näytteenottoja ja niin edelleen. Nämä asiat muodostavat yhden suuren kokonaisuuden.

Olen nyt lukiossa neljättä vuotta ja näiden neljän vuoden aikana olen oppinut asioita kantapään kautta tai kuten englanniksi sanotaan "the hard way". Esimerkiksi yhtenä kultaisena sääntönä on "älä koskaan, missään tilanteessa, ikinä, oleta mitään." Joka tapauksessa, olen tainnutkin joskus käsitellä haloefektiä ja stigma-ilmiötä, mutta keskustellaan nyt vielä kerran.

Haloefekti (l. sädekehäilmiö) on psykologiassa käytetty termi jolla tarkoitetaan sitä, että ihmisen positiiviset luonteenpiirteet ylikorostuvat henkilössä ja luovat kuvan, eräänlaisen muistijäljen, siitä millaisena henkilöä pidetään. Esimerkiksi sotaveteraanit nauttivat haloefektin tarjoamasta paisteesta. Tai esimerkiksi, jos luokassa/työyhteisössä on joku joka taitaa erittäin hyvin vaikkapa englannin kielen, oletetaan, että samainen henkilö myös menee juttelemaan ulkomaalaisille henkilöille jotka ovat vierailemassa yhteisössä.

Haloefektin vastakohtana on stigma-ilmiö (l. polttomerkki-ilmiö) joka myös kuuluu psykologian osa-alueeseen. Stigma-ilmiö on lähes samanlainen kuin haloefekti, erona on vain se, että stigma on negatiivinen versio halosta. Esimerkkinä toimikoon koululainen joka ei tee läksyjä. Opettajan silmissä oppilas näkyy henkilönä joka ei ole tehnyt läksyjä joten oppilaalle muodostuu stigma ja opettaja ajattelee, ettei oppilas tee jatkossakaan tehtäviä. Stigma-ilmiö on varsin relevantti koulukiusaamisen suhteen, sillä se kattaa myös ihmisten esteettiset arvot. Jos henkilö X ei ulkonäöltään miellytä henkilö A:ta, syntyy stigma ja henkilö A ajattelee X:n olevan muutenkin paheellinen.

Ihmiset jotka ovat tutustuneet minuun antavat loistavan esimerkin stigmasta! Pukeudun usein mustaan, minulla on pitkät hiukset ja risuparta. Onkin ollut hauskaa keskustella kavereideni kanssa ystävyydestämme. Usein kommentteina on kuulunut muun muassa: "Olit pelottavan näköinen alkuun, mutta tosi mukava, kun suhun tutustui. / Sä et polta tupakkia tai juo? En ois uskonu. / Oon luullu, että käytät huumeita." Sanonta "ulkonäkö antaa pettää" onkin siis hyvin osuva ja ehkä tämä onkin se nk. "sanoma pinnan alla."

Miksi sitten halusin kirjoittaa tästä aiheesta? Koska haluan saada ihmiset kyseenalaistamaan omia ajatuksiaan. Jos haastateltavana on Pekka Perusjätkä tai filosofian professori P. Laton (heh heh) on syytä kunnioittaa molempien sanomisia, mutta samalla pohdittava annettujen väitteiden/tilastojen oikeellisuutta. Mielipiteet ovat sitten asia erikseen. Lopetan lainaamalla stand-up komiikan pioneeria, Ismo Leikolaa, "Kumpi olis pahempi; se, että kaikki koulussa opetettu on jollain tavalla vääristynyttä vai poliisi?"

Liebe ist für alle da

Koska kirjoitettu sana on ikuinen ja puhuttu vain hetken kestävä jaan ajatukseni tänne. Ajattelin tuossa äskettäin seksuaalisuutta, koska muistelin taannoista Ylen homoiltaa. Heräsikin kysymys, että jos seksuaalista suuntautumista ei olisi koskaan määritelty tai "keksitty" olisiko maailmassa vain rakkautta?

In the year 2000

Voight-Kampff -kone

Katsoin tänään elokuvan Blade Runner. Leffa on ollut omistuksessa jo jonkin aikaa, mutta vasta tänään sain aikaiseksi katsottua sen. Paha tapa ostaa elokuvia ja katsoa niitä vasta jonkin ajan päästä. Lyhyesti elokuvasta; elellään vuotta 2019 Los Angelesissa. Teknologia on kehittynyt niin paljon, että ihminen on luonut itselleen työkaluksi olion joita kutsutaan replikanteiksi. Replikantit eivät rajoitu vain ihmisen näköisiin olentoihin vaan on myös eläinreplikantteja. Vahvimmat replikantit kuitenkin ovat ihmisen näköisiä luultavastikkin sen takia, että niitä voitaisiin käyttää (hyvin) erilaisissa hommissa tai vaihtoehtoisesti ihminen kuvastaa älykkyyden eliittiä ja haluaa "naamioida" tällaiset mestariteokset itsensä näköisiksi.

Pris (Daryl Hannah) - Replikantti

Replikantteja käytetään monenlaisissa töissä; tuottamaan ihmiselle mielihyvää, kantamaan raskaita lasteja jne. Näiden olentojen ominaisuuksiin kuuluu mm. äärimmäisen vahvat raajat, nopeus ja muuta mukavaa. Tapahtuu kapina jonka seurauksena replikanteista tulee laittomia Maassa. Poliisin eräänlaisen erikoisyksikkö Blade Runner laitetaan jahtaamaan ja lahtaamaan näitä laittomuuksia. Mutta, jos olento näyttää ihmiseltä niin miten pirussa voidaan tietää, että kumpaa lajia se on? Ratkaisu löytyykin Blade Runnereilta, he nimittäin tekevät Voight-Kampff -testin jossa tutkitaan epäillyn silmän liikkeitä, sykettä, hengitystä ja punastumisreaktiota samalla, kun kysellään hyvin erilaisia kysymyksiä. Vastata tulee mahdollisimman nopeasti. Kysymys voisi esimerkiksi olla, että "Olet äitisi luona käymässä, koska on hänen syntymäpäivänsä. Äitisi tarjoaa sinulle ruokaa ja hetken syötyäsi kysyt mitä ruoka on. Äitisi vastaa, että se on keitettyä koiraa, miten reagoit?" Radikaaleja kysymyksiä ei kuitenkaan tule tehdä putkeen sillä se ymmärtääkseni saattaa sekoittaa tutkimustuloksia. Tyrell-yhtiö sitten ottaakin ja tekee Nexus-6 -mallin replikantteja. Näissä erikoista on se, että joihinkin on asetettu muistoja joten niistä on tullut inhimillisempiä. Normaalisti replikantin tunnistamiseen Voight-Kampff -testissä riittää 20-30 kysymyksen esittäminen, mutta Nexus-malleilta pitää kysyä 100 kysymystä.

René Descartes

    Sitten tuli kohta joka sai minut ajattelemaan. Pris -niminen replikantti sanoi noin elokuvan puolessa välissä "Ajattelen, siis olen" (Cogito ergo sum/Ajattelen, olen siis [olemassa]) . Tämän samaisen toteamuksen esitti ranskalainen filosofi René Descartes 1600-luvulla. Olen ymmärtänyt, että ajatteleminen on riippuvaista olemisesta, mutta oleminen ei ole ajattelusta riippuva. Mitä oikeastaan on olla? Varmasti jokainen on kuullut lausahduksen "Olen siellä ihan kohta". Tällä tarkoitetaan sitä, että jokin olento vaihtaa paikkaansa. "Kello on ___", kello on ajan ruumillistuma josta katsotaan aikaa. Kellon olemassa olo siis tekee mahdolliseksi ajan tarkan määrittelyn. Mutta entä, jos vain pysyy paikoillaan, on/olee. Milloin jostain asiasta tulee oleva? Onko jokin asia olemassa, koska pystyn ajattelemaan sen? Aivoni pystyvät luomaan abstraktin asian mahdolliseksi esimerkiksi sängyn alla piilevän mörököllin. Mörköjä ei todennäköisesti ole olemassa ellei Monsterit OY pidä paikkaansa. Pystymme kuitenkin ajattelemaan sen olevaksi ja siksi pelkäämme sitä, vaikka sitä ei olekkaan. Ihmeellistä. Olen viime päivinä miettinyt erästä kysymystä: Sokea lapsi lukee kirjaa. Kirjassa sanotaan, että kalat uivat. Lapsi tekee nopeasti johtopäätöksen omien kokemustensa perusteella, että koska osaa itsekkin uida on hän itsekkin kala. Miten tämän väitteen pystyy kumoamaan muuten kuin selostomalla, että kala ja ihminen eivät ole samanlaisia olentoja? Ehdotuksia otetaan vastaan ja tämä toimikoot tämän kertaisena lukijakysymyksenä. :--D

Loppuun kevyttä viihdettä, enjoy!
Frank just dlvr'd.it

42

Minulla on tapana miettiä kysymyksiä joihin ei ole suoranaisia vastauksia. Usein korviini kantautuukin kysymys elämän tarkoituksesta. Tähän on useita vaihtoehtoja ja vastaus riippuu paljon siitä keneltä kysytään. Joku voisi vastata, että koska ruumissamme on sielu on elämässä tehtävä hyviä/positiivisia valintoja joilla sielulle saadaan onnellista ja hyvää massaa harteille. Kun kuolema sitten jossain vaiheessa korjaa niin viimeisellä tuomiolla päästään toivon mukaan paratiisiin. Tämä on vain yksi vaihtoehto.

Toinen voisi olla esimerkiksi hyvin tieteellinen ja jopa pelkistetty vastaus; elämällä ei ole tarkoitusta. Ihmisessä ei ole mitään jota voitaisiin kutsua "sieluksi". Yhtälailla voimme ajatella, että ihminen loi Jumalan eikä toisinpäin. Eihän konkreettisesti ole Jumalaa, on vain läjä ihmisiä jotka uskovat jonkun vanhan kirjan sepityksiin. Täten voinemme todeta ettei sielu pyöritä kehoa vaan hyvät elintoiminnot sekä terve keho joka takaa ihmiselle mahdollisuuden toimimiseen. Olemme hehkulamppuja jotka heitetään pois langan palattua.

Voimme myös antaa ympäripyöreitä ja sellaisia vastauksia joita jokainen haluaa kuulla. "Elämällä ei ole tarkoitusta, mutta elämästä on tehtävä tarkoitus." Mihin kategoriaan sitten ikinä laitatkin itsesi olkoon todettava, että sinulla on mahdollisuus ja vapaus valita. Voit ajatella, että elämällä on tarkoitus, kuoleman jälkeen päädyn viimeiselle tuomiolle jne jne. Elämä on sitä mitä siltä uskaltaa ottaa. Ihmisellä on vapaus valita, että ryhtyykö kovan luokan businessmieheksi vai laitapuolen kulkijaksi. Dippaako ranskalaisia ketsuppiin, sinappiin vai johonkin muuhun kastikkeeseen. Aloittaako laihduttamisen tänään vai huomenna... :----D

Miettikäämme myös hetki moraalia. Moraali on käsitys hyvästä ja pahasta. Esimerkiksi tappaminen on väärin ja hukkuvan pelastaminen avannosta on oikein. Aika kärkevä esimerkki, mutta menköön. Kutsun tätä moraalia yleismoraaliksi, koska edellämainitut esimerkit ovat varmasti suurimmaksi osaksi kaikkien mielestä oikein ja väärin eli hyväksyttyjä. Sitten taas puolestaan on termi jota kutsun kategoriseksi moraaliksi. Tällä tarkoitan sitä, että moraali asetetaan jonkin tietyn ajatustavan/aatteen ehdoille. Esimerkiksi onko terroristipomon tappaminen oikein utilitarismin kannalta? -- Kyllähän se on, jos sillä pystytään välttämään suuremmat ihmismenetykset. Ronskisti sanottuna yhden ihmisen menettäminen tappiona on pienempi, kun voitot ovat pitkäaikaisesti suurempia. Eli yhden ihmisen menettäminen ei ole kova hinta sille, että saadaan pelastettua 900 000.

Tämmöisiä ajatuksia tällä kertaa.
Loppuun sarjakuva!

Batman, Ninjat ja Utilitarismi.

H+

Haluan pyhittää tämän merkinnän transhumanismille ja kyborgeille, koska olen nörtti ja koska ihmiskunta on tieteille elämänsä velkaa.

Kautta aikojen ihminen on haaveillut lentämisestä. Tunnetuimmat muistiinpanot lentovälineistä taitavat olla peräisin Da Vinciltä vaikkakin kansakunta muistanee lentämisen kulta-ajan kuullessaan nimet Orville ja Wilbur Wright eli Wrightin veljekset. Orville ja Wilbur aloittivat lentämisen aikakauden vuonna 1903 Flyer -nimisellä lentokoneella. Ensimmäinen lento kesti 12 sekuntia ja matkan pituus oli 37 metriä. Tämä toimikoon aasinsiltana scifi-elokuville. Jos kysytään, että mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta "scifi" voi usealle putkahtaa ajatukset suurista metropoleista lentävine autoineen. Voi myös olla, että mieleen tupsahtaa ajatukset korkeasta teknologiasta sekä roboteista ja kyborgeista jotka toimivat kauppasetinä ja täteinä. Ihminen on ruvennut hyödyntämään tekniikkaa niin paljon, että on jättänyt ns. paskaduunit koneille (vaikka eihän kauppiaana oleminen ole huono homma. Vanha sanontakin sanoo, että kauppa se on mikä kannattaa.) Ajatuksia saattaa olla useampia ja hyvin erilaisia, mutta silti perusajatus on varmasti jokaiselle samanlainen.

Kyborgit ja transhumanismi, mitä ne ovat?

Transhumanismi on aatesuunta jonka mukaan ihminen voisi ylittää nykyihmisen standardit järkevästi ohjatun tieteellisen ja teknisen kehityksen kautta. Tähän kehitykseen lasketaan fyysinen, mielellinen sekä yhteisöllinen kehitys. Transhumanismi palvelee ajatusta, että ihmisen tämänhetkinen olomuoto ei suinkaan ole evoluution päätepysäkki vaan pikemminkin hyvä lähtökohta uuteen nousuun.


Kyborgi tarkoittaa biologista organismia johon on yhdistetty teknologiaa. Mikäli termit ovat hankalia niin selostan saman vielä kansankielellä. Kyborgi on useista elävistä soluista rakentunut olento jota on paranneltu teknologialla. Perusta siis on soluissa. Soluille ominaista on syntymä, aineenvaihdunta, kyky lisääntyä ja kuolema. Yhdessä solut siis muodostavat elävän olennon esimerkiksi naapurin kissan. Mikäli naapurin kissalla kuitenkin olisi jalka poikki tai sydämessä rytmihäiriöitä voitaisiin tämä korjata nykyteknologian ansiosta. Sydämessä esiintynyttä vikaa voidaan hoitaa sydämentahdistimella ja liikkumista voidaan helpottaa proteesilla.

Darth Vader

Edellämainitut esimerkit eivät kuulosta ihmeellisiltä, mutta ne tekevät mielestäni kissasta kyborgin. Radikaalisena esimerkkinä voisi kuitenkin toimia Star Warsista tuttu Darth Vader. Vaderin pukuhan pitää elintoimintoja yllä ja ilman pukua sithlordi luonnollisesti kuolisi.

Ehkä tässä pitäisi käyttää jonkinlaista luokittelua. Esimerkiksi luokan 1 kyborgilla voisi olla jotain pientä muuntelua kuten juuri tuo sydämentahdistin, kun taas luokan 6 kyborgilla olisi useampia ja suurempia muunteluja aivan kuten Darth Vaderilla.

Maan päällä kävelee kyborgi-ihmisiä ja yhtenä esimerkkinä toimikoon Neil Harbisson. Harbissonilla on astetta erikoisempi värisokeus. Hän näkee maailman mustavalkoisena. Nykyteknologian ansiosta hänelle kuitenkin on suotu mahdollisuus nähdä.. tai pikemminkin kuulla maailma väreissä! The Eyeborg -niminen kone luo ääniä ympärillä olevista väreistä. Pretty neat, huh?

Neil Harbisson ja The Eyeborg

En aio päästää Sinua hyvä lukija vielä tästä ajatusten riepottelemasta tekstistä. Vaan kysynkin, että onko kyborgi enään ihminen? Kyborgi turvautuu tekniikkaan ja auttaa ihmistä myönnän sen, mutta muuttaako se ihmisen luonnetta ja olemusta? Onko kyborgi koneihminen, ihminen vai kenties jotain aivan muuta? Entäpä missä vaiheessa ihmisestä tulee kone? Onko oikein muunnella ihmistä?

Näihin ajatuksiin, Frank dlvr'd.it

Hello beard lovers!

 Huomenet vain taas kaikelle kansalle. Otsikon repäisin erään vloggaajan (Wheezy Waiter) tutusta tervehdyksestä jonka hän heittää yleensä jokaisen videon alkuun. Toinen syy tälle otsikolle on myös se, että minulla on parta. Millainenko parta minulla on? No minäpä kerron. Tyyli jota käytän naamakarvoituksessani tunnetaan nimillä 'Lincoln', 'Donegal' sekä 'Chin curtain'. Koska ajattelen myös muiden parasta niin lisään tähän kuvan ko. karvoituksesta.

(Kuva on pieni, mutta toivottavasti pystytte saamaan käsityksen, että millainen parta on kyseessä)

Heräsin, katsoin ulos ja huomasin, että lunta on taas satanut. Ei minulla mitään talvea vastaan ole. Jokaisessa vuodenajassa on omat plussat ja miinukset ja niiden kanssa täytyy tulla toimeen. Olen jo pitkään halunnut jakaa ajatuksiani ajasta. Einsteinin ajatusten mukaan aika on suhteellista. Suhteellisuudella hän tarkoittaa sitä, että hyvässä seurassa vietetty tunti saattaa tuntua vain muutamalta minuutilta, kun taas minuutti kuuman kiukaan päällä saattaa tuntua tunnilta. Yksinkertaista eikö vain? Elokuvassa Watchmen (jonka on luonut 'maailman paras sarjakuvakäsikirjoittaja' -titteliä kantava Alan Moore) on nk. "Tuomiopäivän kello" joka symbolisoi ihmiskunnan tuhoutumista. Elokuvassa kello näyttää neljää vaille keskiyötä mikä tarkoittaa siis sitä, että ihmiskunnan tuho voisi mahdollisesti olla hyvin lähellä tai joko erittäin kaukana. Otan ilokseni ja lainaan tähän väliin otetta elokuvasta Watchmen:

Janet Black: Doctor Manhattan as you know the Doomsday Clock is a symbolic clock face analogizing humankind's proximity to extinction, midnight representing the threat of nuclear war. As of now it stands at four minutes to midnight. Would you agree that we are that close to annihilation?
 Jon Osterman: My father was a watch maker. He abandoned it when Einstein discovered time is relative. I would only agree that a symbolic clock is as nourishing to the intellect as photograph of oxygen to a drowning man. -(IMDB)

  Voimme siis sanoa, että aika ei ole vain suhteellista vaan voi olla myös symbolista. Viime kirjoituksessa kerroin täyttäväni seuraavana kesänä 20 vuotta. Kerroin myös, että minua hirvittää täyttää 20 vuotta ja syy tähän on se, että olen sisäistänyt kuinka lyhyt ja kuinka nopeasti ihmisen elämä etenee. Minulla on myös pakonomainen tarve katsoa kelloa säännöllisin väliajoin mikä ei tietenkään auta ollenkaan, koska huomaan ajan suorastaan lentävän joka kerta, kun tarkistan ajan. Usein minusta tuntuu, etten ole juuri mitään saanut aikaiseksi vaikka olisinkin tehnyt kaikenlaista. Mistä tämä johtuu? Olenko onnellinen ja johtuuko siitä, että aika lentää? Teenkö itselleni mieluisia asioita jotka saavat ajan kulumaan nopeasti? Mistä tämä ajan nopeus johtuu? Siteeraan Pasilan boheemia ajattelijaa, Pekka Routalempeä "Minä join ennen, nykyään hirveän jännä on minun elämä. Nuorena kun join, koin että maailma ympärillä on tylsä ja minä kiinnostava. Sitten lopetin juomisen. Nyt olen tylsä, mutta maailma ympärillä hirveän jännä." -(Wikiquote)

  En voi kutsua itseäni filosofiksi vaikka sana filosofia tuleekin Kreikan sanoista  Filia (rakastaa) ja Sofia (viisaus). Kirjaimellisesti filosofia siis tarkoittaa viisauden rakastamista. Kuten Pekka Routalempi edellä mainitsi, oli maailmasta hänen ympärillään tullut jännä, kun taas hän itse koki tulleensa tylsäksi. Voisiko ajan nopeus johtua siitä, että maailma ympärillä on tullut kiinnostavammaksi mikä olisi syrjäyttänyt ajatuksen itsestään tai pikemminkin mielenkiinnon itseään kohtaan? Ihminen on varmasti aina ollut kiinnostunut enemmän tai vähemmän muusta maailmasta itsensä sijaan, mutta on varmasti aika jolloin kiinnostus maailmaa kohtaan on huipussaan ja joka mahdollisesti vähenee ajan kuluessa. Tätä intressiä voidaan verrata pieneen lapseen joka tutkii ympäröivää maailmaa aktiivisesti. Oivana esimerkkinä lapsen kiinnostuksesta maailmaa kohtaan on eräs Saunalahden mainos, jossa pieni poika esittää isälleen hyvin erilaisia kysymyksiä.

Loppuun totean ettemme voi konkreettisesti tietää mitä aika on ellemme koe sitä itse.

Eiköhän tässä ollut tarpeeksi ajatuksia aamulle tai jopa koko loppupäivälle. :--D
Kiitos ja näkemiin, Frank out.