Yo, Clint Eastwood!

Viime viikolla meikäläisellä oli muutamat YO-kirjoitukset (äidinkieli + filosofia) ja nyt seuraavalla viikolla kirjoitan vielä lyhyen matematiikan ja terveystiedon. Äidinkieli ja filosofia tuntuivat menevän hyvin, eritoten filosofian kokeessa oli monia mainioita kysymyksiä joita oli mukava pohtia. Tuloksia en ole kysellyt kummastakaan aineesta, en edes tekstitaidosta. Se on semmoinen.. eräänlainen periaate, vaikka olisihan tulevaisuutta huomattavasti helpompi suunnitella, jos olisi jo arviot tiedossa. Kun olin ensimmäistä kertaa kirjoituksissa, oli salissa istuminen hieman ahdistavaa. 6 tuntia aikaa istua paikallaan ja tehdä tehtäviä, syödä eväitä ja käydä opettajan johdolla vessassa - sellaista se on.

Perjantaina, matematiikan tunnilla opettajaltamme kysyttiin, että millaista on valvoa YO-kokeita ja vastaus oli; "Pidän todella paljon opettajan työstä, enkä kadu päivääkään tätä valintaa, mutta tässä ammatissa on kaksi asiaa joista en pidä niin paljoa; ensimmäinen päivänavausten pitäminen ja toinen on YO-kokeiden valvominen. Päivänavausten pitäminen siksi, että noin kolmestasadasta ihmisestä, luultavasti yksi kuuntelee ja YO-kokeiden valvominen siksi, koska on istuttava paikallaan ajatustensa kanssa - samalla, kun täytyy pitää oppilaita silmällä."

Oli mukava huomata, kuinka opettajakin on vain ihminen. Tällaisten "tarinoiden" kuuleminen on hauskaa, koska silloin tunnen, että opettajaa on helpompi lähestyä. Ehkä juurikin näistä syistä lukiossa opettajat kertovat itsestään enemmän kuin peruskoulussa, varmaankin jonkinlainen psykologinen keino vaikuttaa oppilaisiin. Mene ja tiedä.

Katsoin hetki sitten italialaisen lännenelokuvan - Hyvät, pahat ja rumat. Vaikka leffa onkin saanut ensi-iltansa vuonna 1966, oli sen katsominen hyvin jännittävää. Viimeksi olen tainnut nähdä ko. filmin joskus 12-14 vuotiaana. Koko elokuvaa en muistanut, mutta jostain syystä leffan viimeinen skenaario on jäänyt palavasti mieleen. 45 vuotta on kulunut ensi-illasta ja Hyvät, pahat ja rumat sinnittelee silti 4. sijalla IMDB:n 250 parhaan elokuvan listalla.

Lyhyesti niille, jotka eivät ole elokuvaa nähneet; Päähenkilöinä on 3 lännenmiestä: "Blondi" (hyvä), Tuco Benedicto Pacifico Juan Maria Ramirez, lyhyesti vain "Tuco" (ruma) sekä palkkamurhaaja ja Unionin kersanttina toimiva "Enkelisilmä" (paha). Leffan alussa Blondi nappaa etsintäkuulutetun Tucon ja vie tämän sheriffin luokse saadakseen noin 2000 dollarin palkkion. Tuco julistetaan hirtettäväksi useiden syytteiden nojalla, mutta Blondi ampuu hirttoköyden juuri, kun Tucon jalkojen alta pettää maa. Elokuvan edetessä Tuco saa kuulla eräältä kuolevalta sotilaalta aarteesta, joka sijaitsee Sad Hillin hautuumaalla. Sotilas pyytää Tucolta vettä ja Tucon poistuttua paikalta, saa Blondi kuulla haudan nimen jossa aarre sijaitsee. Palkkamurhaaja Enkelisilmä saa eräällä tappokeikallaan kuulla arvokkaasta "rahakirstusta" ja aloittaa tutkimustyön aikomuksenaan saada nämä rahat. 

Joskus lukion ensimmäisenä vuonna, kertoi äidinkielen lehtori, että se, mikä tekee tästä elokuvasta erityislaatuisen johtuu siitä, että siinä käytettiin ensimmäistä kertaa koko elokuvateollisuuden aikana lähikuvaa silmistä, joka tuo eräänlaista mahtipontista dramatiikkaa. Juuri tämä lähikuva silmistä, on jäänyt hyvin itselleni mieleen ja tehokeinona se onkin loistava!


Ostin eilen tummanvihreän ruutupaidan. On tietysti hassua mainita jostain tällaisesta, mutta kun katsoin sitä, tuntui kuin olisin etsinyt jotain sellaista jo pidemmän aikaa. En ole mikään vihreän värin ystävä oikein, mutta jostain syystä tämä paita oli pakko ostaa. Skolioosin takia useimmat ruutupaidat tuntuvat painavan jotenkin omituisesti niskaa, mutta kun kokeilin tätä, ei se painanut lainkaan. Loistavaa!


Tähän loppuun Sami Hedbergin kokemuksia abiristeilystä. Niin ja hyvää tasa-arvon päivää kaikille, katsokaahan myös Petri Himmeän ajatukset tästä! Voihan pojat, alle kolme kuukautta ja se on 20 vuotta mittarissa. Tuntuu omituiselta ajatella moista, anyway, ensikertaan!

KitKat

Hei vain kaikki siellä ruutujen äärellä. Tänään on 25. lokakuuta ja vuosi on 2010. Elämme jokainen hyvin erilaista aikaa. Toisilla on suruja, jotkut ovat menneet naimisiin ja niin edelleen. Mitä tähän päivään tulee on ulkona hieman lumista tai ainakin täällä Keski-Pohjanmaan kupeessa on. Ulkona on viileää ja märkää ja lumikin taitaa sulaa pian jolloin on vieläkin inhottavampaa. Täällä missä asun ollaan tekemässä putkiremonttia. Hanasta tulee vain kylmää vettä, mutta sehän ei elämääni haittaa juurikaan.

Katsoin viikonloppuna elokuvan nimeltä The Book of Eli. Elokuva oli mielenkiintoinen ja herätti ajatuksia. Miljöönä toimii maailmanlopun jälkeinen Amerikka. Lyhyesti tarinasta: Elillä eli päähenkilöllämme on kirja jolla pystyy hallitsemaan kaikkia kansoja. Eli saa näyn jossa hänelle uskottiin tehtäväksi toimittaa kirja länteen. Päämäärää ei annettu sillä Elin täytyy vain luottaa intuitioonsa ja toimia kohtalonsa orjana. Eihän mikään seikkailu ole helppo, jos näkyjä tulee ja omaa kirjan jolla hallitaan kaikkia kansoja. Niinpä tässäkin tarinassa on pahis jolle tämä kirja on pakkomielle ja joka on saatava, että pystyy hallitsemaan maailmaa.

Elokuvan alkumetreillä Eli metsästää kissan jonkinlaisella varsijousella (?), yöpyy autiossa talossa ja kuuntelee rähjäisestä iPodista Al Greeneä. Tämä yhdistelmä nauratti hieman, mutta eletäänhän sitä post-apokalyptisessa maailmassa joten tapahtuma on ihan mahdollinen. :--D

Loppuun vielä jotain kertomista: ostin auton ja on hyvä. Huomasin myös ilokseni, että Suomen ehkä hauskin koomikko, Ismo Leikola, on tulossa naapurikuntaan kiertueellaan joka kantaa nimeä "Ismo Leikola kasvaa ihmisenä - elämän mittainen stand up show". Perjantaina olisi esitys ja saattaa olla, että menen katsomaan. Ismo kuitenkin on aivan loistava koomikko.

Otsikko tulee siitä, että kävin kaupungissa ja ostin kitkattia jota ei tunnu saavan oikein mistään nykyään. Mutta joo, tämmöiset ajatukset tällä kertaa ja loppuun luonnollisesti video. 8)