Tänään ei tule tekstiä ihmeemmin, mutta musiikkia on senkin edestä. Valkkaan tähän biisejä jotka on minulle jääneet hyvin mieleen. Variaatiota tulee aina peleistä leffoihin. Osa on remixejä ja osa puolestaan ihan originaaleja.
The Good, the Bad and the Ugly
F-Zero - Big Blue
The Legend of Zelda - Majoras Mask
Inception
Kill Bill vol. 1
Batman Begins
Pulp Fiction
American Psycho
Pirates of the Caribbean - The Curse of the Black Pearl
Pirates of the Caribbean - Dead Man's Chest
Reservoir Dogs
Ghostbusters
Spider-Man
Final Fantasy VII
Final Fantasy IX
Duck Tales
Majin and the Forsaken Kingdom
Star Wars - Episode III
Indiana Jones I-IV
Inglourious Basterds
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
maanantai 7. helmikuuta 2011
Miesten miettehiä II
Pitkästä aikaa aion kirjoittaa jotain hieman mietteliäämpää.
Tällä hetkellä televisiosta tulee Huomenta Suomi jossa eräs filosofian professori (jonka nimeä en huomannut laittaa muistiin) käsittelee lasten pelkoja. Tutkimusten mukaan lapset pelkäävät testejä, pistoksia, näytteenottoja ja niin edelleen. Nämä asiat muodostavat yhden suuren kokonaisuuden.
Olen nyt lukiossa neljättä vuotta ja näiden neljän vuoden aikana olen oppinut asioita kantapään kautta tai kuten englanniksi sanotaan "the hard way". Esimerkiksi yhtenä kultaisena sääntönä on "älä koskaan, missään tilanteessa, ikinä, oleta mitään." Joka tapauksessa, olen tainnutkin joskus käsitellä haloefektiä ja stigma-ilmiötä, mutta keskustellaan nyt vielä kerran.
Haloefekti (l. sädekehäilmiö) on psykologiassa käytetty termi jolla tarkoitetaan sitä, että ihmisen positiiviset luonteenpiirteet ylikorostuvat henkilössä ja luovat kuvan, eräänlaisen muistijäljen, siitä millaisena henkilöä pidetään. Esimerkiksi sotaveteraanit nauttivat haloefektin tarjoamasta paisteesta. Tai esimerkiksi, jos luokassa/työyhteisössä on joku joka taitaa erittäin hyvin vaikkapa englannin kielen, oletetaan, että samainen henkilö myös menee juttelemaan ulkomaalaisille henkilöille jotka ovat vierailemassa yhteisössä.
Haloefektin vastakohtana on stigma-ilmiö (l. polttomerkki-ilmiö) joka myös kuuluu psykologian osa-alueeseen. Stigma-ilmiö on lähes samanlainen kuin haloefekti, erona on vain se, että stigma on negatiivinen versio halosta. Esimerkkinä toimikoon koululainen joka ei tee läksyjä. Opettajan silmissä oppilas näkyy henkilönä joka ei ole tehnyt läksyjä joten oppilaalle muodostuu stigma ja opettaja ajattelee, ettei oppilas tee jatkossakaan tehtäviä. Stigma-ilmiö on varsin relevantti koulukiusaamisen suhteen, sillä se kattaa myös ihmisten esteettiset arvot. Jos henkilö X ei ulkonäöltään miellytä henkilö A:ta, syntyy stigma ja henkilö A ajattelee X:n olevan muutenkin paheellinen.
Ihmiset jotka ovat tutustuneet minuun antavat loistavan esimerkin stigmasta! Pukeudun usein mustaan, minulla on pitkät hiukset ja risuparta. Onkin ollut hauskaa keskustella kavereideni kanssa ystävyydestämme. Usein kommentteina on kuulunut muun muassa: "Olit pelottavan näköinen alkuun, mutta tosi mukava, kun suhun tutustui. / Sä et polta tupakkia tai juo? En ois uskonu. / Oon luullu, että käytät huumeita." Sanonta "ulkonäkö antaa pettää" onkin siis hyvin osuva ja ehkä tämä onkin se nk. "sanoma pinnan alla."
Miksi sitten halusin kirjoittaa tästä aiheesta? Koska haluan saada ihmiset kyseenalaistamaan omia ajatuksiaan. Jos haastateltavana on Pekka Perusjätkä tai filosofian professori P. Laton (heh heh) on syytä kunnioittaa molempien sanomisia, mutta samalla pohdittava annettujen väitteiden/tilastojen oikeellisuutta. Mielipiteet ovat sitten asia erikseen. Lopetan lainaamalla stand-up komiikan pioneeria, Ismo Leikolaa, "Kumpi olis pahempi; se, että kaikki koulussa opetettu on jollain tavalla vääristynyttä vai poliisi?"
Tällä hetkellä televisiosta tulee Huomenta Suomi jossa eräs filosofian professori (jonka nimeä en huomannut laittaa muistiin) käsittelee lasten pelkoja. Tutkimusten mukaan lapset pelkäävät testejä, pistoksia, näytteenottoja ja niin edelleen. Nämä asiat muodostavat yhden suuren kokonaisuuden.
Olen nyt lukiossa neljättä vuotta ja näiden neljän vuoden aikana olen oppinut asioita kantapään kautta tai kuten englanniksi sanotaan "the hard way". Esimerkiksi yhtenä kultaisena sääntönä on "älä koskaan, missään tilanteessa, ikinä, oleta mitään." Joka tapauksessa, olen tainnutkin joskus käsitellä haloefektiä ja stigma-ilmiötä, mutta keskustellaan nyt vielä kerran.
Haloefekti (l. sädekehäilmiö) on psykologiassa käytetty termi jolla tarkoitetaan sitä, että ihmisen positiiviset luonteenpiirteet ylikorostuvat henkilössä ja luovat kuvan, eräänlaisen muistijäljen, siitä millaisena henkilöä pidetään. Esimerkiksi sotaveteraanit nauttivat haloefektin tarjoamasta paisteesta. Tai esimerkiksi, jos luokassa/työyhteisössä on joku joka taitaa erittäin hyvin vaikkapa englannin kielen, oletetaan, että samainen henkilö myös menee juttelemaan ulkomaalaisille henkilöille jotka ovat vierailemassa yhteisössä.
Haloefektin vastakohtana on stigma-ilmiö (l. polttomerkki-ilmiö) joka myös kuuluu psykologian osa-alueeseen. Stigma-ilmiö on lähes samanlainen kuin haloefekti, erona on vain se, että stigma on negatiivinen versio halosta. Esimerkkinä toimikoon koululainen joka ei tee läksyjä. Opettajan silmissä oppilas näkyy henkilönä joka ei ole tehnyt läksyjä joten oppilaalle muodostuu stigma ja opettaja ajattelee, ettei oppilas tee jatkossakaan tehtäviä. Stigma-ilmiö on varsin relevantti koulukiusaamisen suhteen, sillä se kattaa myös ihmisten esteettiset arvot. Jos henkilö X ei ulkonäöltään miellytä henkilö A:ta, syntyy stigma ja henkilö A ajattelee X:n olevan muutenkin paheellinen.
Ihmiset jotka ovat tutustuneet minuun antavat loistavan esimerkin stigmasta! Pukeudun usein mustaan, minulla on pitkät hiukset ja risuparta. Onkin ollut hauskaa keskustella kavereideni kanssa ystävyydestämme. Usein kommentteina on kuulunut muun muassa: "Olit pelottavan näköinen alkuun, mutta tosi mukava, kun suhun tutustui. / Sä et polta tupakkia tai juo? En ois uskonu. / Oon luullu, että käytät huumeita." Sanonta "ulkonäkö antaa pettää" onkin siis hyvin osuva ja ehkä tämä onkin se nk. "sanoma pinnan alla."
Miksi sitten halusin kirjoittaa tästä aiheesta? Koska haluan saada ihmiset kyseenalaistamaan omia ajatuksiaan. Jos haastateltavana on Pekka Perusjätkä tai filosofian professori P. Laton (heh heh) on syytä kunnioittaa molempien sanomisia, mutta samalla pohdittava annettujen väitteiden/tilastojen oikeellisuutta. Mielipiteet ovat sitten asia erikseen. Lopetan lainaamalla stand-up komiikan pioneeria, Ismo Leikolaa, "Kumpi olis pahempi; se, että kaikki koulussa opetettu on jollain tavalla vääristynyttä vai poliisi?"
perjantai 4. helmikuuta 2011
Frank - Forever Alone
Ei suinkaan ollut omaa kivaa ajellessa Kokkolaan ilman musiikkia. Siitä se ajatus sitten lähti. Ah, ensimmäinen nettisarjikseni. <123
tiistai 1. helmikuuta 2011
Ennen aamukahvia
Se tarina ei koskaan lähtenyt mielestäni. Se vain oli mieleni pimeissä sopukoissa, kiinni kuin takiainen. Se sai minut ajattelemaan - jotain, en tiedä mitä. Menetän muistini aina, kun ajattelen sitä, se saa minut väsyneeksi ja aina kun tunnen oloni väsyneeksi, minä kai nukahdan. Herätessäni ympärilläni vain kuolleita, verta on kaikkialla, tuntemattomat - kaikki ovat menehtyneet.
Yhteiskunta näkee minut vaarallisena, mutta se ei tiedä puoliakaan tuskistani. Ihmiset karttaisivat minua kuin kuin tautista rottaa, jos saisivat tietää. Ja miten saan helpotusta näihin tuskiin? Lääkärit ovat keksineet yksinkertaisen keinon: antavat pillerin ja käskevät epäsuorasti jatkamaan elämää, se ei auta helvettiäkään. Vain niin kauan kunnes pilleri menettää tehonsa ja silloin minä nukahdan.
Ennen kuin nukahdan, alkaa ympäristö näyttää pelottavalta. Vanhoilta etsivän vuosiltani on kuitenkin säilynyt ystävä joka ei jätä, ei koskaan. Se on pistoolini virka-ajoilta. Tunnen, että se on ainoa joka pystyy samaistumaan minuun tässä kurjassa maailmassa. Tämä maailma - se on niin mätä, että oikein oksettaa.
Ihmiset rypevät itsesäälissä, jos heillä on jokin mentaalinen ongelma. Silloin siitä on kerrottava kaikille, koko ajan. Aivan kuin olisi hieno asia omata vaikea masennus, kärsiä skitsofreniasta tai tulla heikoksi syömishäiriöstä. Typerä ihminen, saat minut voimaan pahoin.
En voi kirjoittaa enää, pillerin vaikutus alkaa lakata. Mutta, jos en ole kuollut niin kirjoitan lisää.
Kunpa en aiheuttaisi taas lisää ongelmia.
Yhteiskunta näkee minut vaarallisena, mutta se ei tiedä puoliakaan tuskistani. Ihmiset karttaisivat minua kuin kuin tautista rottaa, jos saisivat tietää. Ja miten saan helpotusta näihin tuskiin? Lääkärit ovat keksineet yksinkertaisen keinon: antavat pillerin ja käskevät epäsuorasti jatkamaan elämää, se ei auta helvettiäkään. Vain niin kauan kunnes pilleri menettää tehonsa ja silloin minä nukahdan.
Ennen kuin nukahdan, alkaa ympäristö näyttää pelottavalta. Vanhoilta etsivän vuosiltani on kuitenkin säilynyt ystävä joka ei jätä, ei koskaan. Se on pistoolini virka-ajoilta. Tunnen, että se on ainoa joka pystyy samaistumaan minuun tässä kurjassa maailmassa. Tämä maailma - se on niin mätä, että oikein oksettaa.
Ihmiset rypevät itsesäälissä, jos heillä on jokin mentaalinen ongelma. Silloin siitä on kerrottava kaikille, koko ajan. Aivan kuin olisi hieno asia omata vaikea masennus, kärsiä skitsofreniasta tai tulla heikoksi syömishäiriöstä. Typerä ihminen, saat minut voimaan pahoin.
En voi kirjoittaa enää, pillerin vaikutus alkaa lakata. Mutta, jos en ole kuollut niin kirjoitan lisää.
Kunpa en aiheuttaisi taas lisää ongelmia.
lauantai 29. tammikuuta 2011
Nostalgia & You're in the movies!
Leffoja on tullut ostettua milloin mistäkin syystä; oli halpaa, on kehuttu hyväksi, on ollut ylimääräistä rahaa, tyttöystävä on halunnut ja niin edelleen.
Ensimmäisistä elokuvista huomaa, että äiti on ollut asialla. Lapsena kiellettiin gore-leffat ja pelit tai pikemminkin kaikki "pelottavat" joten ei ihmekkään, että suurin osa alkupään elokuvista on piirrettyjä tai muuten vain K-11 kamaa. Ei tuo minua oikeastaan haittaa, pikemminkin pitäisi kiittää vanhaa äitiäni, sillä on tavallaan hänen ansiotaan, että olen kiinnostunut elokuvista. Pentuna kuuluin nimittäin Home Enterin lasten leffakerhoon ja filmejä tipahteli postilaatikkoon aina sopivin ajoin. Parastahan liittymisessä oli tarjous josta ei voinut kieltäytyä; 3 elokuvaa vain hintaan 20 markkaa! Vai olikohan eurot jo silloin käytössä, en mene vannomaan. Suhteellisen edullista kuitenkin.
 |
| PlayStation |
Ensimmäiset leffat olivat Pokemon 3, Shrek ja Keisarin uudet kuviot, kaikki VHS-kasetteina ja katsomista riitti hetkeksi aikaa. Noihin aikoihin oli muistaakseni Playstation 2 aivan törkeän kova sana, mutta koska en kuulunut niihin parempiosaisiin, sain odotella vielä muutaman vuoden pleikkari ykkösen parissa. Jos en maininnut niin pelit olivat tuolloin kovin kalliita ja elokuvat reilusti halvempia joten jälkimmäisistä sai nauttia enemmän. Hyvänä esimerkkinä toimii Final Fantasy VII jonka ostin Helsingistä, kun olin siskolla kyläilemässä. Sen hinta oli 50 markkaa (nykyisellä mittapuulla 8,41€) ja sitä sai ja pitikin rämpyttää sitten monta kuukautta ennen kuin uutta peliä pystyi kinuamaan.
Joitain viikkoja ennen kuin täytin 11, oli koulupäivän jälkeen postilaatikkoon ilmestynyt Harry Potter ja viisasten kivi. Se oli syntymäpäivälahja siskoltani. Miten sattuikaan, että juuri kun minä täytän 11 tulee elokuva jossa päähenkilö on myös 11-vuotias, mielenkiintoista. Se oli elokuva joka räjäytti mieleni ja joka hämmästytti kerta toisensa jälkeen. Silloin katsoin sen useita kertoja ihan vain puhtaasta hämmästyksestä.
 |
| Bell Fruit - Hedelmäpeli |
Ensimmäinen elokuvateatterikokemus kuitenkin oli Disneyn Herkules! Oltiin äidin ja kaverin perheen + meitsin kummin kanssa jossain, en muista missä ja tätini antoi minulle pari markkaa samalla kehottaen kokeilemaan onnea hedelmäpelissä. En oikein ymmärtänyt pelin ideaa (olinhan vain joku polvenkorkuinen), mutta hauskalta se vaikutti. Voittoa tuli se täydet 20 markkaa jota koneesta pystyi saamaan ja niillä rahoilla kävin sitten katsomassa Herkuleksen. Seuraava muistikuvani on Flubber - maailman mahtavin mönjä ja kolmas joka on piirtynyt mieleeni oli Pokémon ykkönen tai The First Movie jolla se ehkä paremmin tunnetaan.
All in all, leffoja on tullut keräiltyä ja nähtyä eikä loppua näy vieläkään. Mikäli tulevaisuudessa filmit pistetään kokonaan digitaaliseen muotoon tulevat materialistit onnettomiksi. Kiitos ja kuittaus, loppuun Ronald Jenkeesiä.
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
tiistai 25. tammikuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)