Pelasin aamulla DeathSpankia, se oli hauskaa. Haluaisin itsekin olla sankari, en pysty, en niinkuin itse haluaisin sitä toteuttaa. Koulu alkoi kymmeneltä, lähdin ajoissa, kävelin. Kaksi tuntia ruotsia, se ei ollut tuskaa, muttei nautintoakaan. Kuin ottaisi yskänlääkettä; jokseenkin vastenmielinen maku, mutta helpottaa. Tunti vapaata, luin Watchmenia, pari koulutoveria kysyivät minulta leikkimisen merkityksestä. Vastasin sen olevan välttämätöntä sosiaalisten suhteiden luomiselle. "Kun lukiossa on mokutuksia ja muuta vastaavaa, saadaan yhteys muihin, kaikkiin ikäluokkiin. Annamme oman palan kakusta ja saamme vastineeksi kokonaisen piirakan". Kaksi tuntia terveystietoa, opettelimme sitomistapoja, se oli helppoa. Ensihoitajia olisi pitänyt olla luennoimassa meille, olivat keikalla, eivät päässeet tulemaan. Ehkä työstivät itse itsensä, ehkä panikoivat, ehkä eivät halunneet. Pilvet olivat harmaita, luulin että sataisi, mitään ei ole vielä tapahtunut. Näin peilikuvani, en tuntenut sitä minuksi, se ei tuntunut omalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Thank you, come again!