RADIOACTIVE MAN!

En ole kirjoitellut pieneen hetkeen mitään ja geigermittari tuolla ylhäällä näyttää aika suoraa viivaa. Kertoillaanpa siis kuulumisia! Kesä on nähtävästi ottanut alkaakseen, tai en oikein tiedä, että voiko ihan kesäksi sanoa, koska ainakin täällä on paikoitellen vielä lunta, ei paljoa, mutta on kuitenkin.

Lämpöä on parhaimmillaan ollut muutamana päivänä ihan tuossa +20'C pintaan. Muuten on ollut noin +13-17'C keskellä päivää. Aamuisin sitten on ollut (ainakin täällä) semmonen +7-9'C. Tähän "äkilliseen" lämpöön on ollu hankala tottua, koska nyt tulee vain entistä nopeammin kuuma ja siitä en pidä ollenkaan. Muutto pakastinarkkuun taitaa olla paikallaan. Ei siinä, on kuitenkin ihan kivaa, että voi pitää kevyempiä vaatteita ja näin lämpiminä aikoina musta kuosini vaihtuu värikkäämpään.

Olen tässä joitakin elokuvia katsellut ja kerrotaan nyt niistäkin hieman! Anttilassa oli tarjous josta en voinut kieltäytyä; Paluu tulevaisuuteen -trilogia, kaikki kolme leffaa vain kymmenen euroa! Useastihan näitä on esitetty telkkarissa, eritoten Nelosella, mutta silti en ole yhtäkään niistä nähnyt. Ja jos olen, niin se on ollut muutama minuutti jostain keskivaiheilta tai lopusta ja elokuvaahan ei voi ruveta siinä tapauksessa enää katsomaan. Mutta näin kahden elokuvan nähneenä, voin sanoa, että hyviähän ne on! Viiskauttaviis ja suositukset päälle.

Myös poliitkan saralla on kaikenlaista tapahtunut, perussuomalaiset pääsivät eduskuntaan konservatiivisine aatteineen ja saas nähdä, että kokeeko Suomi sisäpoliittisesti minkälaisen jytkyn seuraavan neljän vuoden aikana.

Tässä on enää alle pari kuukautta ja 20 vuotta tulee mittariin. Siihen vielä kuukausi päälle ja armeijaan käy tieni mun. Niin joo, pääsiäinen oli tossa viikonloppuna! Eipä käynyt ovella kuin kerran trulleja (kuten täällä sanotaan) eikä niillekään ollut mitään mitä antaa. Äiskän veli oli aikoinaan antanut trulleille sipuleita yms vihanneksia, "koomikkomaisuus" taitaa olla suvussa. Kohta on vappu ja kenties pitää simaa hieman ostaa!

Miten teidän pääsiäinen meni? Onko vapuksi kovasti suunnitelmia? Itseäni kiinnostaisi tehdä munkkeja, mutta saapi nyt nähdä. ;--)

Erään kallion mies ja manifesti elokuville

Elämäni on omasta mielestäni hyvin harmaata ja tylsähköä. Käyn koulussa arkena, istun koneella aamut illat ja perjantaisin on japania (vielä toistaiseksi). Iltaisin saatan käydä kävelyillä ja räpsiä kuvia siinä ohessa. Viikonloppuna löhöilen ja katselen leffoja. Olen mies, yksin omassa elämässään, mutten suinkaan yksinäinen.

Tänään on 10. huhtikuuta 2011 ja tänään tein jotain mikä poikkesi harmaasta elämästäni. Ei lukijat, en varastanut pankkia, kokeillut enkelipölyä tai tehnyt mitään radikaalia joka voisi mahdollisesti järisyttää yhteiskuntaa. Kävin naapurikunnan elokuvateatterissa pitkästä aikaa. Seuraa ei minulla ollut, mutta olisinko sitä tarvinutkaan, tarkoitan, olisiko se ollut kannattavaa juuri nyt, juuri tänään.

Olen odotellut elokuvaa 127 tuntia siitä asti, kun sen trailerit ja arvostelut ovat osuneet ensimmäisen kerran verkkokalvoilleni. Useita ylistyksiä niittänyt leffa on todellakin maineensa ansainnut, eikä ole turhaan IMDb.ssäkään sen arvosanaksi annettu 8.0, ihmiset (58 599/10.04.2011) eivät voi olla väärässä.

Olen ihminen joka ei yleensä ota eväitä mukaan elokuviin. Syy tälle on puhtaasti se, etten halua häiritä.. tai oikeastaan huonontaa muiden samassa tilassa olevien elokuvakokemusta. Myönnytykseni annan kuitenkin sillä, jos elokuva on pitkä niin ei ole mikään mahdottomuus ettenkö ottaisi jotain pientä purtavaa mukaan, muussa tapauksessa noudatan Tarantinomaista tyyliä ja olen ilman.

Teatteri oli ulkopuolisesti viihtyisä, aulassa oli sapluunalla tehtyjä sinisiä elokuvaprojektoreita, mutta muuten seinät olivat neutraalit. Itse salissa värimaailma oli puolestaan jotain cyanin ja mintunvihreän sekoitusta. Se ei häirinnyt ihmeemmin ainakaan minua. Salin ikkunat oli peitetty jonkinlaisella paksulla kankaalla joka ei päästänyt valoa sisään. Tuuletus toimi hyvin, mutta sali oli viileähkö, siitä huomautan hieman. Ehkä olisi pitänyt  laittaa vain enemmän vaatetta päälle.

Ihmisiä oli minut mukaanlukien 9-12, paikkoja olisi ollut vielä runsain määrin vapaana. Tämä teatterin tyhjyys sai minut surulliseksi, onko ihmiskunta tosiaan tuomittu lataamaan elokuvia torrentteina ja pysymään kotisohvilla? Olkaa hyvät, nöyrin pyyntöni on, että menette elokuvateatteriin katsomaan leffaa, sen sijaan, että lataisitte sen. Liput eivät ole kauhean kalliita edes opiskelijoille ja joissakin paikoissa on jopa iltoja jolloin juuri opiskelijat saavat alennusta. Antakaa itsellenne syy käydä elokuvissa; viekää tyttö-/poikaystävänne, puolisonne, ystävänne ja vaikka vauvat vaaritkin elokuviin! Takaan teille, että kokemus on täysin erilainen verrattuna siihen mitä koette kotonanne! Taide on polttoainetta jota jokainen ihminen tarvitsee saadakseen onnellisen elämän, oli se sitten hyvän kirjan, musiikin, maalauksen, veistoksen tai elokuvan muodossa. Tukekaa elokuvateollisuutta ja muitakin taiteen muotoja, Viva la Résistance!

*MAHDOLLISIA SPOILEREITA*


127 tuntia oli hieno elokuva! Alku oli nopeatempoista, mutta mukana pysyminen ei ollut lainkaan hankalaa. Ralston tuntuu mieheltä, joka elää unelmaansa; jokainen retki kanjoneihin on uusi seikkailu. Mutta lieneeköhän olevan viimeinen, sillä arvostelut ja juonen jotka luin, suorastaan huusivat minulle; "tositapahtumiin perustuva elokuva, jossa käsi leikataan irti". Kutakuinkin leffan loppupuoliskolla Aron katkaisee kätensä luut ja alkaa sahata tätä "kiinalaisella" leathermanilla. Leikkaaminen on hidasta, mutta se tuottaa tulosta, kun iho on saatu pois pelistä on aika leikata hermo. Voi jumaliste sitä ääniefektiä, kun hermoa koitetaan katkaista! Korvia riipivä kirkuna suorastaan hyökkää sielun syvimpiinkin koloihin. Oli vaikea katsella Aronin tuskaista kamppailua ja pahoinvoivaksikin siinä tuli. Nyt ymmärrän mitä ystäväni tarkoitti sanoessaan "Ota mukaan puklupussi, jos oot justiin syöny". Tunsin saman tuskan mitä Aron tunsi ja se, hyvät lukijat, se oli jotain aivan hämmästyttävää!

*MAHDOLLISET SPOILERIT LOPPUVAT TÄHÄN* 


127 tuntia on elokuva miehestä, jonka arkkivihollinen on kivenjärkäle joka on odotellut yhtä miestä jo ajanlaskun alusta alkaen. Tarina miehestä jonka halu elää on suurempi kuin mikään muu, koskettaa varmasti jokaista. Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka haluavat haastaa itsensä ja heikkohermoiset, varokaa. Kun minusta tulee iso, haluan olla oman elämäni Aron Ralston!

Tähän loppuun suomeksi tekstitetty traileri, enjoy!

Jumalan kuolema

Seuraava merkintä sisältää rumia sanoja, elämän tarkoituksen parjaamista ja Jumalan olemassaolon kyseenalaistamista.

Koin eilen ahaa-elämyksen, kun pohdin elämän tarkoitusta. Kaikki tämä ajattelu sai alkunsa, kun katsoin pitkästä aikaa Matrix-trilogian viimeisen osan - Matrix Revolutionsin. Tai ehkä pitäisi sanoa, että seikkailin Wikipediassa ja eksyin Matrix Revolutionsin sivulle jossa sanottiin näin;

 "Matrix Revolutions on 5. marraskuuta 2003 ensi-iltansa saanut Matrix-trilogian kolmas ja viimeinen elokuva. Elokuva on yhdistelmä filosofiaa ja toimintaa kuten sen edeltäjätkin. Viimeisessä osassa etsitään vastauksia, jotka nousivat esille edellisessä elokuvassa Matrix Reloaded."

Yhdistelmä filosofiaa ja toimintaa, kuinka houkuttelevaa! En ole vähään aikaan katsonut Matrixia, joten ajattelin, että nyt olisi hyvä aika verestää muistia. Jossain merkinnässä olenkin tainnut jo mainita, että meitsillä on jonkin verran filosofista kirjallisuutta ja useissa niistä käsitellään tunnetuimpia filosofeja, mutta myös paljon filosofialle tärkeitä aiheita, kuten "äärettömyys", tieto, totuus, rakkaus, Jumala ja niin edelleen. David Papineaun kirjassa "Filosofia", on skeptismin alla kuva elokuvasta Matrix kuvatekstillä; "Matrix-elokuva  kertoo tulevaisuudesta, jossa koneet ovat vallanneet Maan. Ne pitävät ihmisiä hengityskoneissa samalla, kun supertietokone syöttää heille illusorisia kokemuksia. Kun elokuvan näkevät virtuaalitodellisuuteen sijoittuvan "toiminnan", heidän pitää muistaa, että heille näytetään vain vankina pidettyjen ihmisten kokemia harhoja." Matrixista taidetiin puhua myös Editan Odysseia -kirjasarjassa.

Kun ihminen haluaa tietää jotain, hän kysyy. Vastauksen saaminen puolestaan vaatii kysyttävältä tietoa kyseenomaisesta aiheesta. Kun kysymykseen on saatu vastaus niin ympyrä sulkeutuu ja kysymys tavallaan kuolee pois, siitä ei jää enää mitään mielekästä jäljelle, pelkästään vastaus - malli siitä, miten ongelma (kysymys) ratkaistaan. Kun ihmiseltä kysytään äärettömyyden määritelmää, elämän tarkoitusta tai kuolemanjälkeisestä elämästä, ei vastaus tunnu koskaan olevan monotoninen. Yksikään ihminen ei ole täysin samaa mieltä toisten kanssa. Yksi uskoo, että elämän tarkoitus löytyy Jumalasta, toinen puolestaan ajattelee ettei elämällä ole tarkoitusta, kolmas henkilö sanoo, että elämästä on tehtävä tarkoitus. Ja nyt siihen mitä eilen koin. Elämän tarkoitus on kysymys, jota koitetaan löyhästi perustella Jumalalla, karmalla ja kohtalolla. Ihminen koittaa perustella elämän tarkoituksen sekoittamalla jonkin yliluonnollisen voiman kuvioihin. Miksi ihminen sitten tekee niin? Luulen, että tarkoituksena on löytää jonkinlainen henkinen turva jonka varaan rakentaa omaa arvomaailmaa. Henkilökohtaisesti koen, että "Jumala" on vain olento jolle ihminen on antanut äärettömän määrän erilaisia attribuutteja tehden siitä yli-inhimillisen. Elämä on monimutkainen ja hämmästyttävä ilmiö jolla ei ole tarkoitusta tai päämäärää. Elävillä olennoilla, kuten ihmisillä kuitenkin voi olla tuntemus tarkoituksesta ja päämäärästä, toteuttakoot he siis sitä kuten parhaaksi tuntevat. Ja jos elämällä sitten onkin jokin tarkoitus, joka selviää kuoltuamme (eli kuoleman jälkeen onkin elämää), niin mitä tapahtuu? Synnytäänkö me tänne uudestaan, jotta voimme saattaa tehtävän päätökseen? Ha! Elämän tarkoitus on yhtä omituinen ja kyseenalainen, kuin se, että kysymme vanhemmiltamme syytä syntymäämme.

"No, se ei ole mitään kovin erikoista. Hmm, yritä olla kiva ihmisille, varo syömästä rasvaa, lue hyvä kirja silloin tällöin, kävele hieman, ja yritä elää rauhassa ja sopusoinnussa yhdessä kaikkien uskontojen ja kansojen edustajien kanssa" - Monthy Python ja Elämän tarkoitus

Toothpaste For Dinner

Summer is nigh

Viime sunnuntaina kelloja käännettiin tunnilla eteenpäin. Aikaa sopeutua seuraavaan koulupäivään; 1 päivä.
Rajua, roisia ja rankkaa. Enkä ole vieläkään tottunut tähän uuteen rytmiin. Aika lentää ja sitä ei tunnu riittävän oikein mihinkään. Toisaalta on ihan jees, että aika kuluu nopeammin mutta sitten taas ei. Allekirjoitan addressin joka ajaa päivään lisää tunteja.

Aamuisin on kamalaa ja illalla on kamalaa. Aamulla väsyttää, illalla ei. Venäjällä puolestaan päätettiin, ettei talviaikaan enää siirrytä, koska tällainen systeemi tuottaa stressiä ja häiritsee ihmisen biorytmiä. "Ihmiset nukkuvat pommiin tai heräävät liian aikaisin".

Joskus psykan tunnilla todettiinkin, että on helpompi pidentää nukkumaanmenoa, kuin aikaistaa sitä. Kello on tässä vaiheessa 0.11 ja täällä meikä kirjoittaa blogia.

Ajattelin tehdä tämmöisen Pekka Perusjätkä merkinnän ja kertoa kuulumisiani ilman mitään sen suurempia filosofisia tai analyyttisia taka-ajatuksia.

Nusessa mua kutsuttiin nimellä "Anime-Jori", mikä on sinänsä hassua, koska en liiemmin katso animea, vaikka kuuntelenkin J-rockia/-metallia/-poppia ja luen tuhottomasti mangaa. Mangaa muuten mulla taitaakin olla kans lähemmäs 200 kipaletta. Loppua ei näy, opiskelijabudjetti kärsii, mutta sarjikset vain on koukuttavia!

Lopetin jokunen aika sitten Anime-lehden tilaamisen, koska se ei tunnu enää oikein nappaavan. Mutta koska olen maksanut tämän kauden lehdet, niin niitä tulee vieläkin. Selailin hieman uusinta Animea ja The Melancholy of Haruhi Suzumiyan artikkeli oli nostettu päälimmäiseksi. Kuten aiemmin sanoin, niin en ole juurikaan mikään animen ystävä, ehkäpä sen takia, että ns. "fillerijaksoja" on liikaa, ja tarina pyörii usean jakson ajan paikallaan, toisinaan käsitellen aivan turhia - lähes raivostuttavia asioita.

The Melancholy of Haruhi Suzumiyaa on kuitenkin kehuttu, ja koska se ei ole kauhean pitkä sarja niin ajattelin ottaa ja tutustua. Tarina ei alkuunsa vaikuttanut mitenkään erikoiselta. Päähenkilö Kyon aloittaa lukionsa ja tutustumistunnilla nuori naisenalku Haruhi Suzumiya kertoo etsivänsä aikamatkaajia, espereitä ja alieneita. Luokka hiljenee ja tarina jatkuu. Joidenkin päivien jälkeen Kyon alkaa puhua Haruhille ja ennen pitkää sulkeutunut Haruhi ystävystyy Kyonin kanssa. En oikeastaan tiedä "miksi" jatkoin tämän katsomista, se vain oli koukuttavaa.

Koska koulussa ei ole Haruhia miellyttäviä vapaa-ajan klubeja, kehottaa Kyon perustamaan uuden klubin - ja niin saa alkunsa SOS Brigade (Spreading Excitement all Over the World with the Haruhi Suzumiya Brigade), klubi, jonka tarkoituksena on etsiä aikamatkaajia, alieneita, espereitä ja kaikkea muuta yliluonnollista. Alkuunsa klubissa yritetäänkin juuri tehdä tätä tutkimustyötä, mutta pian kerho osallistuu pesäpallokisoihin, koulun elokuvakilpailuun (jonka jakso onkin hauskasti tehty VGA-kuvasuhdetta [4:3] toteuttaen), ynnä muuhun letkeään toimintaan. Välissä tapahtuu kaikkea mielenkiintoista, mutta niistä en sen koommin halua tässä sanoa, vaikka tuskin mitään spoilaisinkaan.

Se mikä tekee tästä animesta "omituisen" on se, että tätä on esitetty kahdessa eri versiossa - kronologisessa ja ns. "Kyon versiossa". Kyon pomppii miten sattuu ja ottaa jaksoja sieltä täältä. Katsoin ensin ensimmäisen tuotantokauden, mutta vasta sarjan viimeisen jakson aikoihin huomasin, että toisella kaudella on jaksoja jotka tukevat ensimmäistä kautta. Periaatteessa täytyy siis katsoa ensimmäistä kautta, hieman toista kautta ja taas ensimmäistä, koska viimeinen jakso kuitenkin on molemmissa sama - ensimmäisen kauden viimeinen jakso (ep. 14).

Voi olla, että katson viikonloppuna The Disappearance of Haruhi Suzumiyan.

Pitkästä aikaa lukijakysymysten pariin;
Mitä lehtiä sinä tilaat ja/tai luet?

Muistuttaisin, että henkilöt, jotka eivät ole rekisteröityneet bloggeriin voivat kommentoida kans. :)