On taas yö, aurinko on painunut horisontin navan alle ja pimeys on taas hetkeksi saanut koko puolen maapalloa valtaansa. Verhoni ovat kiinni, suljetut, niinkuin ne ovat aina. Vaikka päivä nousisikin on täällä pimeää. Pimeää, kuin viemärissä tai kellarissa johon ei ole ikkunaa tehty, mutta miksi olisikaan? Ei kerää ikkunani katseita, vain verhot ovat sen peittona, syleilevät yksinäisyyttä. Pitävät huumeen piilossa, tiedon jota kukaan ei saa tietää. Näkevät minut heikkona ja virheellisenä.
Istun tuolillani joka on nahasta tehty. Ne ovat kuluneet ja heitän ne pian pois, heitän kuten kaupungeissa jengi heittää pullaa sorsille. Niille kiittämättömille siivellisille jotka eivät tee mitään, kelluvat vain. Yhtäkkiä tunnen oloni uudestisyntyneeksi, sikiö joka leijuu vedessä tietämättä, ymmärtämättä mitään. Miten helppoa sellainen elämä olisikaan. Mutta nyt tiedän millainen maailma on, olen herännyt enkä enää voi imeä äiti Tietämättömyyden rintaa.
Seinät ovat valkoiset, ne muistuttavat sairaalasta. Sjukhus ruotsiksi, kirjaimellisesti tarkoittaen sairaiden ja tautisten taloa. Paikka jossa syöpäläiset, nuo avuttomat saastat kerjäävät lisäelämiä. Sekuntteja, minuutteja, tunteja. SEKUNTTEJA, MINUUTTEJA, TUNTEJA.
Herään ja kaikki on hulluutta, kaikki on hulluutta.
Vautsi, kirjoititko tän ite? .__.
VastaaPoistaJos joo, susta vois tulla vaikka kirjailija, toi oli oikeestikki todella hyvä! *o*
~Anni
Juu, kyllähän tuo itse tuli kirjoitettua. Ajattelin, että voisin pitkästä aikaa jotain tänne rustailla ja nämä sanat vain tulivat mieleeni. Voi olla, että mahdollisesti jatkossa tulee lisää tarinoita, pidempiä tai lyhyempiä. 8)
VastaaPoistaTämä oli kuin Sartren ja Bukowskin todellisuudesta vieraantunut lehtolapsi, joka yhdeksän kuukauden ajan on ruoaksi kieltään pureskellut ja juomaksi sylttään niellyt. Vastaavista pseudo-päiväkirjoista ne ovat ne klassikotkin nousseet. Lisää tekstiä ja kansiin!
VastaaPoista